The Tuomolat -sarjassa omaa ja perheensä hulvatonta arkielämää esitellyt Jupe Tuomola päätti jo nuorena miehenä ettei enää ikinä pelaa, mutta huhtikuussa hän lähtee Maltalle osana Suomen maajoukkuetta Ruletin EM-kisoihin.
Kisoihin osallistuu nimekäs kaarti julkisuudesta tuttuja nimiä, kuten mm. Sampo ja Michele Kaulanen, Amanda Harkimo, Marika Fingerroos ja Janne Kataja.
Metropoli.net haastatteli Jupea pääsystä Ruletin EM-kisoihin.
Millainen tausta sinulla on rahapeleistä?
– Ei oikeastaan minkäänlaista taustaa. En osaa edes Pokerin sääntöjä, enkä ole koskaan oikein pelannut muuten kuin kolikkopelejä netissä.
Miksi päätit lopettaa pelaamisen jo nuorena?
– Joskus parikymppisenä opiskelijana hävisin koko illaksi ajatellun baarisaldon Black Jackissa, ja jouduin myös kävelemään taksirahattomana kotiin. Silloin päätin, etten enää ikinä pelaa. Toki olen päätöksen ainakin nettipelien osalta rikkonut.
Entä ruletti?
– Rulettia olen pelannut isän kanssa lapsena, mutta siis leikkiversiota. Säännöt jotenkuten hallussa ja ehkä jotain pientä taktikointiakin.
Mitä ajattelit, kun sait tietää pääseväsi Ruletin EM-kisoihin?
– Olen iloinen päästessäni mukaan EM-kisoihin ja maajoukkueeseen, koska tämä on varmasti ainoa laji maailmassa, jossa maajoukkueeseen yllän. Rakastan myös Maltaa, jossa kisat järjestetään. Olen käynyt siellä useamman kerran.
Mitä osallistuminen Ruletin EM-kisoihin merkitsee sinulle?
– Se merkitsee hauskaa matkaa tuttujen kanssa, voiton mahdollisuutta ja peli-iloa. Yhteenkuuluvuuden tunne ja tiimihenki muiden suomalaisten pelaajien kanssa korostuu.
Onko Malta ennestään tuttu?
– Maltalla olen käynyt kolme kertaa aiemmin – Valletassa, Sliemassa ja St. Juliensissa, jotka tosin kaikki ovat lähes vierekkäin pienellä kivisaarella.
Miten valmistaudut kisoihin?
– Valmistaudun treenaamalla rulettia ja opiskelemalla jonkinnäköisiä taktiikoita. Kaverini ja maajoukkuekollega Janne Kataja on luvannut opettaa minua lyhyellä korkeanpaikanleirillä ennen turnausta.
Voiko Ruletissa käyttää strategioita?
– Voi käyttää jonkin verran, vaikka onnella toki päärooli. Panostamisajankohta on tärkeä, koska kokenut pelaaja voi harjaantuneella silmällä nähdä vähintäänkin mihin sektoriin kuula voisi pysähtyä. Tätä aion treenata. Muuten otan homman leikkimielellä ja aion panostaa reippaasti, mutta silti maltilla. Mutta ihan pikkuhiluilla en EM-kisoissa lähde leikkimään.
Mitä tekisit voittorahoilla?
– Jos iso potti tulisi, niin ehdottomasti aion antaa jotain hyväntekeväisyyteen. Olen tukenut paljon Lastensairaalaa ja muuta lasten hyväksi tehtävää työtä. Ensi- ja turvakodit saisivat varmasti lahjoituksen. Muuten raha menisi ihan elämiseen, mitään hankintoja ei ole tällä hetkellä mielessä. Ehkä uusia huonekaluja voisi jonkun verran hankkia. Lomalle lähden viimeistään kesällä, tuli voittoa tai ei.
Mitä elämääsi kuuluu tällä hetkellä? Onko suunnitelmia keväälle ja kesälle?
– Teen televisio-ohjelmia FremantleMedialla tuottajana. Päävastuu on uusien ohjelmaideoiden kehityksessä. Lisäksi käsikirjoitan ja tuotan ohjelmia. Parikin uutta, tekemääni ohjelmaa on tulossa ruutuun tänä vuonna. Itse en enää oman sarjani The Tuomolat jälkeen ruutuun välttämättä halua kuin maksimissaan vieraaksi. Tykkään enemmän taustatyöstä. Lisäksi teen jonkun verran erilaisia juonto- tms. esiintymistöitä ja vietän paljon aikaa perheen, etenkin neljävuotiaan poikani kanssa. Perheessämme on myös kovaa vauhtia kasvava Bernin paimenkoiran pentu, jonka kanssa käyn koirakoulussa ja lenkeillä. Treenaan myös salilla ja lenkillä 5-7 kertaa viikossa sekä kirjoittelen pöytälaatikkoon asioita, jotka jossain kohtaa konkretisoituvat joksikin – en vielä tiedä miksi. Kesältä odotan ulkomaanmatkaa perheen kanssa.
Keväällä huhtikuun alussa Maltalla pelattavat CasinoEuron järjestämät Ruletin EM-kisat keräävät ympäri Euroopan pelimiehiä ja -naisia taistelemaan yli 200 000 euron kokonaispotista. Kilpailun voitto tuo voittajalle vähintään 50 000 euroa, mutta potti voi kivuta jopa 100 000 euroon.
Halukkaat voivat ostaa oman paikan suoraan Ruletin EM-kisoihin, tai voittaa sen CasinoEuron viikkokisoista 10.2. saakka osoitteessa CasinoEuro.com! Kannattaa todellakin osallistua, sillä jokainen suomalainen kisaaja pääsee Maltalla julkkisporukan kanssa privaattiristeilylle jahdilla!