
XL5-yhtyeen solistina ja taiteilijanimellä Mica tunnetuksi tullut laulaja Mika Ikonen julkaisi bändinsä kanssa 25 vuotta sitten Pedon merkki -nimisen albumin.
Nyt Ikonen on päivittänyt omalle Instagram-tililleen hulvattoman kuvan, jossa hän yrittää poseeraa samalla tavalla kuin Pedon merkki -albumin sinkkubiisin Kaunis peto kannessa. Ikosen mukaan asentoon vääntäytyminen oli hieman hankalaa.
– Before & after, Ikonen kirjoittaa julkaisunsa yhteydessä.
– 13.5.1996 julkaistiin Pedon merkki -albumi. 25 vuotta myöhemmin yritin taistella itseni samaan asentoon kuin Kaunis peto -sinkun kannessa. Ei ihan lähtenyt ykkösellä, eikä oikein kakkosellakaan, hän kiteyttää.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Ikosen postaus on kerännyt runsaasti kommentteja XL5-yhtyeen faneilta.
– Nostalgiaa, eräs seuraaja hehkuttaa sydänsilmäemojin kera.
– Aivan hyvä. Muistan kun kavereiden kanssa hevostallilla postimerkin kokoisesta telkkarista tihrustettiin Kaunis peto musiikkivideota ja laulettiin mukana. Ihania muistoja, toinen kirjoittaa.
– Tämä ja kaikki muut levyt ja keikat ja risteilyt ja ja ja. Pelkkää lovee. Oi niitä aikoja, kolmas ylistää.
Lue myös:
Rap-tähti Ruudolf lopettaa yllättäen uransa – takana 20 vuotta menestystä
Sanni joutui omalla keikallaan onnettomuuteen – ”Sinä et v*tun luuseri lähde minnekään”