
Laulaja Anna Puu, 39, ja tuottaja Jukka Immonen, 43, ovat saaneet ensimmäisen yhteisen lapsensa.
Anna kertoi ilouutisen Instagram-tilillään suloisen kuvan kera, jossa vastasyntynyt poika-vauva pitää pienellä kädellään kiinni vanhempansa sormesta.
– Pidä lujaa, niin että tuntuu. Ota kädestä kiinni nyt, Anna kirjoittaa.
Kuvaan on sadellut valtavasti onnitteluja Suomen nimekkäimmiltä artisteilta ja julkkiksilta. Onnittelunsa ovat lähettäneet muun muassa tuore Emma-voittaja Rita Behm, Suvi Teräsniska, Kasmir, Ellinoora, Janna Hurmerinta, Samu Haber ja Elastinen.
– Onnea niin paljon, rakas, kirjoittaa toimittaja Maria Veitola.
– Oiiii onneeaaaaa! Anni Hautala hehkuttaa.
– Hurjan hurjan hurjan paljon onnea teidän perheelle meidän perheeltä – ihanaaaaa, onnittelee Marja Hintikka.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Anna ja Jukka ovat seurusteelleet vuodesta 2015 lähtien. Annalla on edellisestä avioliitostaan vuonna 2010 syntynyt tytär.
Lue myös:
Anna Puu ottaa kantaa Vain elämää -huhuihin – ”Laskettu aika samalla viikolla kun leiri alkaa”