Miley Cyrusin yli-innokas fani hommasi itsensä viime viikolla putkaan Twitter-hehkutuksellaan.
18-vuotias nuorukainen oli saapunut päivää aiemmin Omahassa sijaitsevaan CenturyLink Centeriin, jossa järjestettiin laulajattaren konsertti. Hän oli onnistunut livahtamaan backstagelle aina Cyrusin pukuhuoneeseen saakka. Saavutuksestaan innoissaan ollut fani twiittasi kuvan pukkarin ovesta ja kehotti idoliaan lukemaan hänelle jättämänsä viestin.
Tiedon mentyä Cyrusin tiimille konserttipaikalle soitettiin poliisit. Virkavalta näki turvakameratallenteilta fanin todella lampsineen takatiloissa.
Seuraavana päivänä nuoren miehen keikkanautinto loppui ennen kuin se ehti alkaakaan, kun hänet lyötiin käsirautoihin konserttihallin ulkopuolella.